Pekan mietelmiä Suonenjoen meiningistä

Olen seurannut kunnalliselämää kohta muutettuani Suonenjoelle perheineni vuonna 1975. Toimin parikymmentä vuotta kuopiolaisen Kansan Sanan avustajana seuraten valtuustoa ja muuta touhua, ehdinpä kuvaamaan jo puretun Kaatron koulun peruskiven muurauksenkin. Samoin terveyskeskuksen ja kirjaston, jotka onneksi ovat edelleen pystyssä!

 

Kotikaupunkimme kehitys ja muutos vuosikymmenten mittaan on ollut huimaa, mutta aivan kaikelle en hurraa. Tämän vuosituhannen puolella on hallintoa kevennetty liikaa. En kaipaa erillistä liikennelautakuntaa, jossa aloitin asioihin tutustumisen vuonna 1977. Mutta hieman epäilin jo liikunta- kirjasto- ja kulttuuri- sekä nuorisolautakunnan yhdistämistä vapaa-ajan lautakunnaksi vuonna 2009.  Eikä tämäkään kauan riittänyt, kun nämä asiat annettiin suoraan kaupunginhallituksen hoidettaviksi vuonna 2017. Toki hallitus on pätevä, mutta käsiteltäviä asioita on niin paljon... 

 

Näissä muutoksissa minua huolettaa ihmisten mahdollisuudet pitää yhteyttä ja vaikuttaa päätöksiin, on eri asia nykäistä lautakunnan jäsentä hihasta kauppareissulla kuin soittaa asiasta vastaavalle virkamiehelle, tai pistää verkon kautta viestiä oikealle henkilölle.