Aihepiirin ‘Ajankohtaista’ artikkelit

Ajankohtaista

VUODEN 2012 TALOUSARVIOKÄSITTELY

Talousarviokeskustelussa ryhmäpuheenvuorossa korostimme
aktiivisen elinkeinopoliitiikan tärkeyttä ja sitä tukevien toimintojen
edestämistä kuten esimerkiksi ysitien liikenteellisen sujuvuuden
parantamista ohituskaistojen muodossa ja metallialan ammatillisen
koulutuksen säilyttämistä Suonenjoelle.Kiirehtimme myös entisen
yläasteen alueen asuntorakentamisen käynnistämistä.

Talousarviokäsittelyn yhteydessä teimme esityksen Käpylän
poikkikatujen kunnostamisen jatkamista 2012 aikana,niin kun alun
perin on investointiohjelmassa päätetty.Esityksemme ei kuitenkaan
saanut muilta valtuustoryhmiltä tukea vaan se kaatui äänin 4 – 23